Waltterin koulun 3-luokkalaiset tutustuivat paikalliseen kaukolämpöön

Waltterin koululla on keskitytty kevään aikana kestävän kehityksen teemoihin ja jokainen luokka-aste on käynyt vierailulla paikallisessa yrityksessä. Kaikki 3-luokkalaiset pääsivät tutustumaan Varkauden Aluelämmön toimintaan.

Waltterin koulun 3-luokkalaiset vierailivat Aluelämmön toimistolla perjantaina 12. huhtikuuta. Vierailun aikana tutustuttiin hiilineutraalin kaukolämmön tuotantoon kotiseudulla.

”Aihepiiri ei ollut lapsille aivan tuntematon, koska juttelimme oppilaiden kanssa energiansäästämisestä ja Aluelämmön toiminnasta etukäteen”, kertoo 3A-luokan luokanvalvoja Annukka Pöllänen. Noin tunnin vierailu alkoi toimitusjohtaja Mikko Onkalon esityksellä. ”Oppilaat jaksoivat kuunnella todella hyvin, ja esitys auttoi heitä ymmärtämään, mistä Aluelämmön toiminnassa on kysymys. Onhan monen kodin lämmitysmuotona juuri kaukolämpö.”

Mehu- ja munkkitarjoilun jälkeen oppilaat tutustuivat Hasintien lämpökeskukseen ja pääsivät näkemään, miten suuria koneita kaukolämmön tuotanto vaatii.

”Uskon, että oppilaat muistavat päivästä ainakin sen, että kodin lämmittämiseen ja lämpimän veden saamiseen tarvitaan voimalaitos”, Pöllänen kertoo. Vierailun aikana lapset oppivat myös kiertotaloudesta. ”Olemme puhuneet oppilaiden kanssa kevään aikana paljon kierrätyksestä, ja aihe konkretisoitui nyt hyvin Aluelämmön ja Riikinvoiman yhteistyössä.”

”Olemme puhuneet oppilaiden kanssa kevään aikana paljon kierrätyksestä, ja aihe konkretisoitui nyt hyvin Aluelämmön ja Riikinvoiman yhteistyössä.”
- Annukka Pöllänen, 3A-luokan luokanvalvoja

Pienikin voi vaikuttaa!

Waltterin koululla on käsitelty viime viikkoina energiansäästämisestä kolmen teeman kautta: veden, maan ja ilman. Lapset ovat esimerkiksi pohtineet, miten kompostointi vaikuttaa maaperään, autoilu ilmanlaatuun tai jätteet merieläimiin.

”Vierailupäivän aikana lapset saivat hyviä käytännön esimerkkejä siitä, miten jokainen voi omalla toiminnallaan säästää energiaa, esimerkiksi käymällä suihkussa minuutin nopeammin”, Pöllänen kertoo. ”Minusta onkin tärkeää tuoda esiin valintoja, joilla pienikin lapsi voi vaikuttaa.”

Lapsilla on tietoa ja halu tarttua toimeen

Pölläsen mukaan 3-luokkalaiset tietävät ilmastoasioista paljon. Kevään aikana ympäristönsuojelu on ollut voimakkaasti mukana koulun arjessa, ja käsiteltävät aiheet ovat herättäneet paljon keskustelua, joskus huoltakin. ”Ilmastonmuutokseen liittyvät asiat eivät kuitenkaan näytä jäävän pyörimään 3-luokkalaisten mielessä”, Pöllänen lohduttaa.

Hänen mielestään ympäristöasioista on hyvä jutella lapsen kanssa hänen ikätasonsa mukaan ja mielellään useammasta näkökulmasta. ”Asioista voi jutella sen verran, minkä lapsi on valmis ymmärtämään, ja neuvoa, mitä hän voi tehdä omassa arjessaan.”

Lasten tiedon lisääntyminen näkyy sekä koululla että kodeissa. ”Lapset osaavat jo muistuttaa luokasta lähtiessä, että valot pitää sammuttaa!” Pöllänen kertoo ilahtuneena. ”Lisäksi kierrätystottumukset ovat kuulemma muuttuneet kodeissakin lasten tuoman tiedon myötä.”