Varkautelaista kaukolämpöä juhlitaan tuttuun tapaan Ilopisarassa 3.3.
Varkauden Aluelämpö tarjoaa kaikille varkautelaisille maksuttoman uinnin ja kuntosalikäynnin Ilopisarassa 3.3. Kaukon päivän kunniaksi. Hyvän mielen tapahtuma levittää liikunnan riemun lisäksi myös kaukolämmön ilosanomaa.
Kaukolämpö on verkostonsa kautta koko yhteisön yhteinen lämmitysmuoto. Siksi sitä myös juhlistetaan yhdessä. Varkaudessa Kaukon päivän juhlinta on jo muodostunut maaliskuun alun tärkeäksi perinteeksi.
Yhtiön täyttäessä ensi vuonna jo 50 vuotta ei paikallisten asukkaiden merkitystä kaukolämpöyhtiölle voi korostaa liikaa. Varkautelaiset asukkaat ja yritykset muodostavat Aluelämmön tärkeimmän yhteistyöverkoston, jonka avulla rakennetaan elinvoimaista tulevaisuutta koko alueelle.
“Me olemme olemassa ennen kaikkea Varkauden edun turvaamiseksi”, Mikko Onkalo kertoo.
Kaukon päivänä liikunnan iloa aamusta iltaan
Tänä vuonna varkautelaista kaukolämpöä juhlistetaan yhdessä uiden ja kuntoillen. Uimahalli Ilopisaran ovet ovat auki klo 10.00–19.30. Kuntosalille pääsee jo klo 8.00 alkaen. Kaukon päivän juhlinta päättyy vasta klo 20.00, kun Ilopisaran kuntosalin ovet sulkeutuvat.
Varkautelaisen kaukolämmön miltei 50-vuotisen taipaleen juhlistamiseksi Kaukon päivänä Ilopisarassa jaetaan satunnaisesti kävijöille yhteensä 5 kpl Varkauden Aluelämmön Kauko-saukko pipoja.
Tapahtumassa on jaossa myös Kauko-saukko heijastimia, jotta myös jalankulkijat näkyvät liikenteessä turvallisesti.
Tervetuloa juhlimaan Kaukon päivää kanssamme Ilopisaraan!
Mitä: Kaukon päivän juhlinta.
Missä: Uimahalli ja kuntosali Ilopisarassa, Ahlströminkatu 11, 78250 Varkaus.
Milloin: Kaukon päivänä 3.3.2025, uimahalli klo 10.00–19.30, kuntosali klo 8.00–20.00.
Miksi: Koska yhteinen kaukolämpö ansaitsee yhteisen juhlan.
Hinta: Varkauden Aluelämpö tarjoaa kaikille varkautelaisille maksuttoman uimahallin ja kuntosalin käytön Kaukon päivänä.