Suomen vihrein jätteenpolttolaitos on valmis!

Riikinvoiman ekovoimalaitos valmistui virallisesti 6. huhtikuuta. Laitos on kuitenkin toiminut täydellä teholla jo marraskuun puolivälistä asti.

”Olen iloisesti yllättynyt, miten hyvin ensimmäinen lämmityskausi on sujunut”, kertoo Aluelämmön toimitusjohtaja Mikko Onkalo.

”Luovutusajojen aikana oli pieniä häiriöitä automaatiosäädöissä, mutta joulukuun puolivälistä asti kaukolämmön tuotanto on toiminut kuin junan vessa: porskutamme uudella laitoksella varmasti seuraavat 20 vuotta!”

Suuria onnistumisia riittää. Esimerkiksi budjetti alitettiin 5–6 M€:lla.

”Toisin kuin monissa pääkaupunkiseudun julkisissa hankkeissa, Riikinvoiman kustannusarvio piti ja koko urakka toteutettiin ilman kuntien takauksia eli veronmaksajien rahoja”, Onkalo kertoo tyytyväisenä.

”Lisäksi olemme ottaneet hurjan harppauksen kiertotalouteen alkaen vuodesta 2008, jolloin kaupunginvaltuusto päätti selvittää uusia energiavaihtoehtoja. Varkauden Aluelämmön päästöt olivat viime vuonna vain 54 g/kWh:ssa, mikä tekee kaukolämmöstä maalämpöäkin vihreämpää energiaa ja uskoisin, että tänä vuonna päästöt vielä alenevat.”

Kansainvälisesti ainutlaatuista tekniikkaa

Riikinvoima on nyt Suomen ainoa kiertopetitekniikkaan perustuva jätteenpolttolaitos.

”Koska laitos on ainoa laatuaan, työlistalla on ollut kevään mittaan monenlaista pientä viilaamista”, kertoo Riikinvoima Oy:n toimitusjohtaja Juha Räsänen.

”Käyttökokemusten kautta olemme kehittäneet täysin uusia ratkaisuja ja etsineet parantamiskohteita. Olemme esimerkiksi pystyneet pienentämään haittoja, joita sekajätteen mukana tulevat metallit aiheuttavat. Jokainen kuntalainen voi myös auttaa ja lajitella jätteet mahdollisimman tarkasti.”